Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit

3.2.2013

Ajatuksen virtaa..

Melkeinpä ennätyksellisen pitkä blogitauko takana. Mut nyt oon täällä taas ja koneelle onkin kerääntynyt paljon kivoja kuvia! Suurin osa tästä viikosta meni supervähillä energioilla hirveen dieettikokeilun takia. Ei paljon jaksanut ylimääräisiä enää harrastusten, kotihommien ja ompelusten lisäksi tehä. Onneks kilojakin karisi, ettei ollut ihan turha juttu. Ja jotenkin hullulla tavalla mä nautin itteni haastamisesta ja tuollaisesta ittensä äärirajoille viemisestä. Mutta nyt mää saan jo syödä leipää ja laittaa salaattiin vähän kastikettakin :)
 
 Mun mielestä tuikkutunnelman ei kuulu rajoittua vaan joulunaikaan. Tuon paperitähden jätin vielä antamaan tunnelmaa illan hämyyn. Ja kynttilöitä polttelen iltahämärissä. Nautin näistä pimeistä illoista kun vielä voi!




 Kangasuutuksia ja vanilja-cheesecakea kera lakkasurvoksen. 

 Nuo yläkuvan haalarit lähti synttärilahjaksi eräällä ihanalle typykälle. Kuvassa meijän neitokainen sovittaa, aika samankokoisia kun ovat. Tuo mangosydän-velour on niin herkkua, että ehkä Lyyti-neiti saa omat samanlaiset.

Alemman kuvan ketut ja pöllöt-tunika lähti kummitytölle. Hän sai itse valkata kankaan ja päätyi tähän ihanuuteen. Uutuus-kankaissa on paljon tällaisia tosi kivoja kuoseja, jotka sopii isommillekin lapsille ja miksei aikuisillekin. Aikuisten tunikoita olen tehnyt vähän enemmänkin. Toivottavasti pian saisin uuden toiminimen käyttöön niin saisin uusia vaatteita esille. 
Mukavan jälleenmyynti-diilinkin olen saanut, joten minulta voi myöhemmin myös ostaa muita kivoja lasten juttuja :)



 Sain taas yks päivä ihanan mannekiinin kylään ja hän niin tottuneesti poseeras erilaiset mekot yllään. :) Näitäkin kuvia sitten lisää kun saan yrityksen "virallisen" sivun avattua.




 Meijän tanttara sai söpön kettu-mekon uudella Hulmu-kaavalla. Kaava on kiva ja siitä on tulossa myyntiinkin eri kokoisia mekkoja. Rinnan alla on rypytys, sen ansiosta helma on vähän leveämpi ja hulmuavampi. Tuota meijän sirppanaa vaan kun ei saa oikein paikoillaan pysymään niin kuvatkin on aina mitä on. Mutta ihania ainakin :)

10.1.2013

Kotikolo - ilo-olo

 Muutamia fiilistelykuvia. Mun pään sisällä leijalee nyt vaan pilvenhattaroita, vaahtokarkkeja ja kissankelloja. Harvoin oon huonolla tuulella muutenkaan, mutta nyt on vaan sellanen olo, että tää on hyvä hetki! Oon löytänyt paikkani maailmassa. Koti on niin täydellinen paikka, saan olla äitinä kahdelle mahtavalle lapselle, vaimo ihanalle miehelle. Ympärilläni on paljon huippuja ihmisiä. Uskon että oon vihdoin löytänyt sen jutun, jota haluan ihan oikeasti tehä työkseni, nautin siitä, rakastan sitä enkä voi kuvitellakkaan kyllästyväni.

Yks päivä istuskelin lasten kans ruokapöydässä ja radiosta kuului Johanna Kurkelan laulamana: "aivan kaikki askeleet, yksi kerrallaan, ovat tänne johtaneet". Katselin ympärilleni ja tuli semmonen fiilis, että nyt ollaan just siellä missä pitääkin. Siirappista, mutta totta ;) 




 Oon luvannut itselleni, että ompelen vähintään yhden vaatteen päivässä. Joko myyntiin tai itselle. Toki niitä saattaa jonain päivänä syntyä kymmenen ja toisena ei yhtään, mutta keskimäärin. Kangasvarastojen pakko huventua kun koko ajan on tulossa lisää. Ja mies oli vissiin sitä mieltä ettei toista kangaskaappia ole tulossa. Vaikka jos minä nätisti pyydän, niin kyllä se varmaan mulle jonkun säilytysratkaisin nikkarois. Noh, säilötään sitten pahvilaatikkoihin toistaiseksi :)






 Ihanan herkulliset suklaamuffinssit syntyy ihan perustaikinasta. Muutama suklaapala painetaan taikinan keskelle, niin valmiissa muffinsseissa on sitten ihana suklaasydän. Kuorrutteeksi sitten voi-suklaa-appelsiinikreemiä. Nämä vois olla Fazerina-muffinsseja. Kevyitä? No ei todellakaan! :) 
Mutta minä oon sitä mieltä, että silloin kun herkutellaan, niin herkutellaan kunnolla. Mutta ei sitten tehdä sitä ihan joka päivä, eikä joka toinenkaan.
Nyt meillä kevennellään ihan urakalla, joten nämä muffinssikuvat ei ole ihan tuoreita. Lauantai on herkuttelupäivä. Sitä siis ootellessa :) 
Mutta ihmeen hyvin minunkin kaltainen sokerihiiri on tykännyt pahimpaan makeannälkään mussuttaa maitorahkaa ja marjoja. Kyllä tuosta sokerikoukusta pääsee loppupeleissä aika nopeasti eroon. Kyllä mä silti joka päivä suunnittelen mielessäni, että mikäköhän se lauantai-päivän herkku sitten olis ;)  


Tilaamani ihanuus tapetti oli lähtenyt Hollannista matkaan, joten toivottavasti pian voin esitellä ihanan sisustusprojektini täällä :) 

Pirteän mukavaa loppuviikkoa!

22.11.2012

Minä

Minäpä kerron nyt sanasen itsestäni. Voi olla että joku miettii tätä blogia lukiessa, että "ei niillä aina voi olla tuommosta". No ei niin, ei meillä ehkä ookkaan! Aina lepposta meininkiä, kynttilänvaloa, nauravia lapsia.. Mutta kyllä mä pidän peruspositiivisen asenteen elämään. Mua ärsyttää kiukkuset ihmiset ja vielä enempi sellaset kiukkuset ihmiset, jotka saa sen kiukun tarttumaan muihin. Jos oot äkänen, niin pysy kotona! Yritän nähä asioista sen valoisan, positiivisen puolen. 
Toki joskus myös potuttaa ja v**uttaakin, mutta ehkä sillon ei muutenkaan ole se hetki, että istuisin bloggaamaan, joten siks ehkä pääsääntöisesti iloisten asioitten äärellä liikutaan Nappihyppelyllä.
Rakastan monia asioita; lapsiani, ihanaa ukkoani, perhettä, sukulaisia, ystäviä, omaa kotoisaa kotipesää, joulua, käsitöitä, söpöjä kankaita, hyvää ruokaa ja sen tekemistä, leipomista, sulatetun voin tuoksua, marjojen mehustamista, retro-esineiden metsästystä, spontaaneja ihmisiä.. Siinä nyt muutama mainitakseni :) 
Sitten kyllä mä inhoankin joitain asioita; puuroa, lukkeja, sotia, jneee, ei näitä ikäviä asioita viiti miettiä. 
Haaveilen paljon; oman yrityksen kehittämisestä, matkustelusta, onnellisesta, turvallisesta tulevaisuudesta ison perheen kera. Elämä on lyhyt, joten pyrin nauttimaan tästä päivästä, tästä hetkestä; kun muksut telmivät ja touhuavat yhdessä lattialla ja aion hörpätä ison motillisen kahvia. 
Olen onnekas.

30.10.2012

Kekkerit

Meijän pientä akkaa juhlittiin melkein koko viikonloppu. Saatiin paljon ihania vieraita ja syötiin herkkuja. Volyymit nous huippuunsa ja hulinaa riitti! Voit vitsit, mää sitten tykkään järkkäillä juhlia ja ruokkia vieraita. Synttärisankari oli tosi reipas tyttö ja jaksoi olla iloinen ja pirteä. Mutta liekkö sitten juhlinta vaatinut veronsa, sillä nyt onkin ollut vähän kiukkuinen ja yskäinen typykkä :( 

Mutta palataanpas hetkeksi juhlahumuun! 



 Halusin keksiä typylle lahjaksi jotain kivaa, itsetehtyä, jotain, joka säilyy. Viirinauhat on ollut mielessä jo pitkään ja päätin ommella sellaisen nimikoituna. Sen voi ripustaa sitten myöhemmin makuu-alkovin yläpuolelle. Tuo oli mukava jutska ommella. Kaikki kankaat on retro-tilkkuja ja ommeltu yhteen oikeat puolet vastakkain. Kirjaimet on aplikoitu pilkullisesta puuvillasta ja lopuksi kaikki ommeltiin yhteen vinokanttinauhaan.

 

 Ostettiin tuommosia valkoisia pahvimukeja kahvipöytään ja päätettiin vähän tuunailla niitä washi-teipeillä. Tuli tosi söpöjä!

Ihania vaaleita pikkuleipiä valkuaiskuorrutteella. Ai että, noita oli mukava värkätä! Ja tuo kuorrute oli myös jopa aika hyvää, usein tällaiset liian koristellut, kivan näköiset ei välttämättä maistukaan kovin hyvälle.

Meijän aurinkoinen, supersuloinen synttärityttö! :) Vihdoin ompelin itsellekin jotain tuosta ihanasta Znokin kukka-trikoosta. Typy sai synttäribodyn. Valmiina en oikein oo onnistunut löytämään kivoja bodyja, joissa olis yksiväriset hihat. Näitä on sitten helppo hyödyntää myös liivimekkojen alla. Tuossa bodyssa hihat on keltaista joustofroteeta. Noita bodyja on ihana ommella ja tykkään tehdä ainakin omille muksuille ilman mitään neppareita tuolla olalla, kun pääntie on tarpeeksi joustava niin sujahtaa päälle ihan mukavasti. Haarassa on Kamin nepit.

Tein myös pilvitrikoosta mekon, se olikin ekana juhlapäivänä päällä, mutta niinkuin arvelinkin, oli jo niin tahrainen seuraavana päivänä ettei voinut päälle pukea. Mutta onneksi aavistelin sen ja tein suloisen bodyn alle ja se toimitti juhla-asun virkaa seuraavana päivänä.
 Aplikoin mekkoon frotee- ja fleecetilkuista kuumailmapalloilevan ketun. Idea kuvaan tuli vuoden 2010 äitiyspakkauksen mukana tulleesta Lorutoukka-kirjasta. Siinä on aivan ihana kuvitus ja monet muutkin söpö hahmot tulee päätymään meidän muksujen vaatteisiin.


 Synttäripöydän herkkuja. Suklaajuustokakku-paloja, cookie popseja, suklaata, muffinssikeksejä, Maatuska-kakku, pekoniherkkuja, pestopiirakkaa, homejuustopiiraita, lohileipiä, sipsiä, pähkinöitä ja maissinaksuja pikkuisille. Jokaiselle jotain :)
 Täytekakkuna oli maatuskan muotoinen kakku. Täytteenä vadelmamoussea ja mokkakreemiä. Onnistui taas ihan hyvin ja noita on niin mukava tehdä. Sainkin tilauksen tehdä muotokakku ystävän lasten synttäreille. Kivaa, pääsee taas puuhailemaan herkkukakkua!

 Synttäreiden mukavin leikki oli patjasta, tyynyistä ja peitosta rakennettu maja. 
Laulukalatkin pääs mukaan :)



 Nuo popsit on kyllä mun suosikki juhlatarjottavissa. 
Tällä kertaa tein ne kaurakekseista ja sitruunarahkasta. Kuorrutteena on violetteja candy meltsejä ja valkosuklaata sekaisin sulatettuna. NAMSKIS!
Sitten vielä synttäreitten huipentumaksi mä viettelin kankaiden yötä. Huippuja tarjouksia oli netin kangaskaupoissa ja tilauksia tuli tehtyä ihan mukavasti! Ja miten sopivasti saapuikaan ihanan iso kangaspaketti Selialta juuri kankaiden yön iltana. Joten aivan kirjaimellisesti sain kankaissa uiskennella :) Tuolla minä joukossa kieriskelen. 

Iloista viikkoa!

25.9.2012

Syöty on..

 Meijän pihan vaahtera tarjoaa kyllä muksuille oivan leikkipaikan. Myöhemmin hieno kiipeilypuu ja ehkä jopa kiva majan paikka. Haravoitavaakin se ryökäle meille tarjoaa! 

 Ei näitä kaikkia tämän postauksen herkkuja oo ihan viime päivien aikana tehty/syöty. Sentään! 

Alla olevaa kakkua en voikaan nyt Kinuskikissan sivuilta linkittää, kun on näköjään juuri tänään joku päivityskatko. 
Mutta kyseessä on siis Maapähkinävoijäätelökakku. Voi mikä sanahirviö! 
Pohjana on tumma levykakkupohja ja päällä kaksi eri jätskikerrosta. Suklaajäätelöön sekoitettuna kinuskia ja vaniljajäätelöön sekoitettu maapähkinävoita. Päällä kinuskia ja suolapähkinöitä.
Tosi makeaa, mutta niin hyvää! 
Ja kätevä vierasvara tollainen, voi tehdä pakastimeen valmiiksi jo aiemmin ja melkein valmis tarjottavaksi.

 Taco-pitsatkin tuli testattua. Pohjana tortilla-lätty ja päällä jauhelihaa taco-maustettuna, kirsikkatomaattia, mozzarellaa, tortilla chipsejä ja juustoraastetta. Toimi!
Mukavaa naposteltavaa illanistujaisiin vaikkapa.
 Saatiin kivoja ihmisiä kylään taannoin ja tehtiin tarjottavaksi lättyjä. 
Kokeilin tehdä ruis-lättyjä, ihan perustaikina siis, mutta suurin osa vehnäjauhoista korvattiin ruisjauhoilla. Tästä eespäin tehdään kyllä aina letut rukiisena! 

Alla olevat maatuskat on pehmo-helistimiä, jotka on ollut työn alla jo ihan liian pitkään. Mutta nyt on vihdoin muutama valmis yksilökin :) Näihin on käytetty erilaisia (suurimmaksi osaksi puuvillaisia) kankaita ja ne on aplikoitu yhteen. Kasvot olen maalannut kangasmaalilla ja sivuilla on kauniita nauhoja, joita pikkukätösten on mukava näpertää.

 Viikonloppuna saatiin ihanaiset ystävät taas pitkästä aikaa kylään ja päätin kokata sitten kunnon aterian, alku- ja jälkiruokineen. 
Alkuruuaksi oli Toast Skagen eli katkarapuleipää. Alla on paahdettu tumma leipä ja päällä katkaraputäyte (katkarapua, kananmunaa, majoneesia, creme fraichea, tilliä, ruohosipulia ja pippuria)

 Pääruuaksi tein jauhelihapalleroita, pippurikastiketta ja juustoisen perunagratiinin. Ostin vasta noita pieniä annosvuokia ja halusin päästä heti testaamaan. Sai mukavaa vaihtelua ruokaan. Lisukkeena rucola-tomaattisalaatti.

 Jälkkärinä herkuteltiin suklaa-appelsiinimoussella. Tai mietin, että sen vois hyvin nimetä myös Fazerina-mousseksi, siinä on just sama (herkullinen) maku :) 

Mukavaa aikaa on vietelty perheen kesken! Miehen lomasta on nyt jo yli puolet takana, mutta onneksi sitä on vielä jäljellä :)
Tässä olis kovasti monenlaisia remonttisuunnitelmia; putkihommia, salaojitusta, uunin muurausta.. Toivottavasti jotain saatais aikaan taas tän syksyn aikana!