19.10.2012

Saunailta!

 Pehemiän kaupasta saa näitä ihania Ralliraita-joustofroteita. Niitä kotiutui meillekin ja heti kankaan nähtyäni ja tunnusteltuani päätin, että niistä on tultava kylpytakit murusille! En halunnut semmosta isoa, säkkimäistä takkia, joka sitten vyöllä "kursitaan" kasaan. Piirtelin sitten kaavan tuommoseen enemmänkin seitkytlukulaiseen saunatakkiin. Kasvunvaraa on, mutta takit on silti mukavasti vartalonmyötäisiä. 
Kummassakin on Kam-nepit edessä ja Lyytin takin huppu on vuoritettu ihanalla apila-trikoolla ja samaa trikoota on taskujen suilla. 
Näitä oli ihana tehä ja oispas kivaa saada joulun alla näitä enemmän oman puojinkin puolelle. 


 Tämä keltainen puuvillafroteinen saunatakkia syntyi tilauksesta eräälle pikku-typykälle. 
Meijän poju on suunnilleen saman kokoinen, joten hän sai toimia sovitusapuna :) 
Taskut ja hupun vuoritus on tehty omenapuu-trikoosta. Ja neppareina ihanat Kam-sydämet. 


Lopuks vielä kuva piposta, jonka tein pikkusiskolle synttärilahjaksi. Mustasta trikoosta tehty vuorillinen ruttupipo, johon aplikoin muutaman kettu repolaisen. 
Noihin kettuihin en varmaan kyllästy koskaan ja pitää kyllä tarkoin harkita, että mihinkä ne kankaat käyttää.. 
Tekis kauheesti tehä itselle vaikka toppi, mutta kummasta väristä? Lyytille liivimekko.. Pikku-karhulle kalsarit.. Hmmmm.. Mietintämyssy (=kettupipo) päähän siis!

2 kommenttia:

  1. Niin suloiset saunatakit molemmilla :) Olet kyllä näppärä käsistäsi!

    VastaaPoista