14.11.2012

Hyvä isi!

 Me vieteltiin isänpäivää ihan rennosti kotosalla vaan. Molemmat muksut olivat vähän räkäisiä, joten päätettiin ettei lähetä mihinkään. Pappa ja vaari kyläilikin sitten meillä. 
Aamupalalla syötiin tuoreita croissantteja, hedelmäsalaattia ja hillomunkkeja. Tällä kertaa en jaksanut tehä croissantteja itse, vaan testasin niitä purkissa olevia. Olipa käteviä ja tosi hyviä, vähän juustoraastetta laitoin sisälle ja päälle.
 Iskä lahjottiin tänä vuonna itse tehdyillä jutuilla. Pesukarhu-pipo sekä toinen yksivärinen pipo. Kaulakoru ja tyyny. Mieluisia olivat. Poju askarteli kerhossa kortin ja toisessa kerhossa leipoi pikkuleipiä.

Isänpäivän kunniaks syötiinkin oikee juhla-ateria. Nimittäin teeripaistia. Teeret oli miehen metsästämät ja hän myöskin paistin valmisti, pikku-kokin avustuksella :) Minä tein lisukkeet (uunijuurekset) ja salaatin.
 Mmmm.. kyllä maistui!

 Kakkukin tehtiin iskän toiveiden mukaan. Halus tällaisen vadelma-valkosuklaajuustokakun. 
Pohja on Domino-kekseistä, sitten valkosuklaa kerros, vadelmakerros ja ylinnä punaherukka-kiille. 
Tämä oli onnistunut kakku!


 Isänpäivän iltana päätettiin sitten leipoa ensimmäiset piparit. Kuunneltiin joulumusiikkia ja oli niin ihanaa :) Pikku-Karhu oli aivan onnessaan!
Päätin muuten vähän oikaista ja tehdä valmistaikinasta, mutta näistä ei kyllä tullut mitään hirmusen hyviä. :( Taikina tais olla jotain Tasangon, niitä taitaa olla toistakin merkkiä, pitää joskus testata. 
Mut seuraavaksi teen taikinankin itse.
Mulla on tänään kotona tuote-esittelyilta. Nyt lähen valmistautumaan! :)
Leivon jotain kivaa ja ommella surautan vielä vähän. 
Toivottavasti saan tänne ihmisiä kylään!

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen juustokakku, nam :) Mukavaa tuote-esittelyiltaa, toivottavasti tulee tupa täyteen!

    VastaaPoista
  2. no nam! ja mikä aamupala! voisin tulla teille tästä lähtien aamuisin syömään ennen töihin menoa ;)

    <3' susku

    VastaaPoista