21.1.2011

Talvipäivän tunnelmia

Eilen sain ihanaa postia! Tein kaupat erään toisen koruharrastajan kanssa ja sain omakseni ison kasan toinen toistaan ihanampia korutarvikkeita :) Tässäpä paketin sisältöä:

 Ja tässähän ei oo vielä läheskään kaikki kun ei ne ois mahtunut tuohon tarjottimelle. Nää tilpehöörit on kyllä mun heikkous. Voisin hipistellä noita vaikka kuinka! Kunhan taas saisi vähän jostain ylimääräistä aikaa, niin ennättäis muutamia koruja tehdä.
 Ihania korunosia. Mm. teepannuja, lusikoita, saksia, haarukoita..
 Nää on ihan mahtavia. Niinkuin karkkeja <3


Sitten siirrytään näistä helmeilevistä kokkailujen pariin. Mä en malttanut kuitenkaan oottaa siihen lauantaihin, eli leivontapäivään. Oon himoinnut jo tosi pitkään tekeväni macaroneja, näitä leivontamaailman hifistelyjä! Ja oon perehtynyt niitten tekemiseen paljon, kattonut videoita ja lukenut ohjeita.. Tiesin aloittaessani, että nämä ovat toooooosi herkkiä epäonnistumaan ja mua jännitti hulluna, että mitä niistä tulee. Noudatin ohjetta täsmällisesti ja valmitusvaiheessa kaikki onnistui. Pursotus onnistui sekä kovetus. Mutta paistaessa uuni teki jotain hassua ja se heitti suurimmalta osalta hatut pois :D Ja aika hauskan näköisiä niistä sitten tulikin. Muutamia lähes täydellisiä yksilöitäkin sain! Eli oon ihan tyytyväinen tähän ensimmäiseen kokeiluun, sitähän sanotaan että voi vaatia hirmu monta kokeilukertaa ennen kuin onnistuu. Täytteeksi tein vadelma-tuorejuustotäytteen Safkaseireenin blogista, macaronien ohjekin on sieltä. Illalla S:n kanssa maistoimme yhden kappaleet, eikä oikein kumpikaan tykätty siitä täytteestä, kummallista. Mutta seuraavaksi aion tehdä vaaleanpunaiset macaronit suklaisella täytteellä.

Macaronit (ranskalainen perusohje)


100 g kuorenpalatonta mantelijauhetta (esim. Dr Oetker)
3 dl tomusokeria
2 kananmunan valkuaista
1 rkl hienoa sokeria
(elintarvikeväriä joko nestemäistä tai jauhemaista tai kaakaojauhetta

1. Erottele tarkasti valkuaiset keltuaisista.
2.  Sekoita puolet tomusokerista (1,5 dl) ja mantelijauhe keskenään.
3. Vaahdota valkuaisia hetki  yleiskoneella tai sähkövatkaimella.
4. Lisää hienosokeri (1 rkl) sirotellen ja jatka vatkaamista, kunnes valkuaisvaahto on kovaa. (voit nostaa kulhon ylösalaisin eikä vaahto irtoa ). Lisää toinen puoli
tomusokerista (1,5dl) vähitellen samalla kun vatkaat taikinaa ja jatka kunnes seos on kiiltävää.
5. Jos haluat värjätä taikinan, lisää sopiva määrä väriainetta seokseen tässä vaiheessa.
6. Pysäytä kone ja SEKOITA KÄSIN (kauhalla, lastalla tms) tomusokeri-mantelijauhoseos valkuaisvaahdon joukkoon. Taikinan koostumuksen tulisi olla sellainen, että se lastasta valutettaessa tasoittuu takaisin taikinamassan pintaan (eli ei jätä harjua) noin 30 sekunnissa. Taikina ei saa olla liian jäykkää.
7. Pursota seoksesta halkaisijaltaan n. 2cm:n kokoisia lantteja leivinpaperin päälle. Jos haluaa tasaiset pinnat, kannattaa pursottaminen aloittaa kehän keskeltä ja mahdollisimman matalasti. Jos taas haluaa kiehkuraiset macaronit jotka pysyvät pystyssä vain sivuttain, voi aloittaa sivulta ja tehdä hieman pienempiä ja korkeampia pursotuksia (kuvassa esimerkit molemmista). Älä pursota liian pieniä, lopputuloksena on yleensä pohjasta vinoon valuneet, lässähtäneet ja kupoliltaan liian hauraanohuet macaronit
8. ANNA SEISTÄ N. 15 MINUUTTIA PELLILLLÄ (pinta kovettuu). (Itse seisotan noin 20min)
9. Paista 150 asteessa 10-15 minuuttia. (Jos lopputulos on hieman ruskehtava, laske lämpötilaa; älä laita macaronipeltiä uuniritilän tai toisen pellin päälle äläkä kovin korkealle uunissa)
10. Anna jäähtyä hetki pellillä ja irrota varovasti lastalla irti.

Vadelma-tuorejuustotäyte:
1/2 dl tomusokeria
3 rkl vadelmahilloa
200g tuorejuustoa
5 tippaa vanilja-aromia
 Päivälliseks tein tällaista aika kevyttä pitsaa, joka oli kyllä hyvää!

Pohja: 
Vettä                         1dl
Hiivaa                        10g
Ruokasuolaa hyppysellinen
Rypsiöljy                    1tl
Luomuhiivaleipäjauho  2dl












Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot ja alusta taikina kimmoisaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi liinalla peitettynä. Kaada taikina leivinpaperin päälle, painele kämmenillä ja kauli pyöreäksi levyksi (halkaisija n. 30 cm). Vedä pellille ja anna kohota peitettynä hetken aikaa. 







Kastikkeeksi sekoitin paseerattua tomaattia, yhden valkosipulin kynnen ja mustapippuria. Täytteeksi tonnikalaa mexican-vihanneksilla eli maissia, punaista papua, paprikaa ja päälle kevyttä juustoraastetta.



4 kommenttia:

  1. Tuosta helmi-postauksesta tuli mieleen, että mä siivoilin justiin mun helmeily-laatikkoa ja siellä oli kaikenlaista mitä en enää käytä (on siis lojunut jotain jo vuoden käyttämättömänä), niin kiinnostaisiko sua antaa niille uusi koti? :) saisit ne omaksesi ihan vain postikulujen hinnalla.. mulla on remontissa nyt päästä eroon mun tavasta hamstrata tavaroita ja sen takia luopuisin näistäkin ns. ilman :)

    VastaaPoista
  2. No vauu, tottakai kiinnostaa :) Helmet ja korukrääsä on niin ihanaa. Laitatko mulle vaikka fb-viestinä lisää tietoa, että mitä ois ja mä laitan osoitetta jne..

    VastaaPoista
  3. no kuvan näet niistä kamoista ainaki mun blogista :) laita bookissa yksärinä osoite, niin paketti lähtee matkaan ^^ en usko, että postarit on mitää hirveitä.. ja jos ne nyt on jonku ihan pari euroa, niin voin vaikka itekki ne maksaa vaikka nyt vaivanpalkkaa siitä ku huolit ne mun vaivoista pois :D olis kumminki sääli laittaa roskiin.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa että onnistuit ohjeella! Tuo vadelmatäyte ei omasta mielestänikään ole kovin ihmeellinen, pelkkä vadelmahillokin toimii varmasti ihan yhtä hyvin.

    VastaaPoista