26.12.2011

Susitien joulu

Aaaaah, ihanaiset joulunpyhät alkavat olla pian takanapäin, mutta todella mukavaa ja rentouttavaa on ollut! :) On syöty hyvin, nukuttu paljon, touhuttu koko perhe yhdessä. Näillä ihanilla joulunmuistoilla on hyvä lähteä kohti uutta vuotta ja taas seuraavaa joulua ;) Johon muuten on enää alle vuosi. Muutamia kuvia meidän joulunvietosta:

 Miedän pienin tonttu näkee suloisia joulu-unia. Tonttumekon ompelin Lyytille, koska mieluista en valmiina mistään löytänyt. Kaava on itse kehitelty, hyväksi havaittu. Kankaana villakangas ja somisteena vähän pitsiä ja pallukkanauhaa :)
 Tonttupojulla oli niin kova vauhti päällä, että häntä oli kovin vaikea saada asettumaan edes kuvanottohetkeksi. Pöksyt ompelin pikaisesti jumpan pikkujoulua varten kun ei sopivia tonttuvaatteita löytynyt kotoa. Ihan simppeli kaava, eräitten vanhojen housujen mallia mukaillen tehty. Housuja on muutenkin ihana tehdä itse, kun saa tehdä kunnolliset leveät resorit, jotka lasten päällä on ihan parhaita. Kaupan housuissa kun on sopiva lahkeenpituus niin silloin yleensä ihan liian tiukka ja kapea resori. Ainakin meidän pojulle!
 Meijän joulukattaus ei ole mitään kovin hienostelevaista sorttia, mutta mitäpä suotta, koska ei olla sellaisia itsekään. Joulupöytään kuuluu meillä melko perinteiset jouluruuat; kinkku, kastike, keitetyt perunat, itse graavattu lohi, herneet, silli, karjalanpaisti, laatikot (porkkana- ja lanttulaatikot itse tehtyjä, mutta maksalaatikossa mikään ei voita sitä Saarioisen perinteistä ;) ). Uutena kokeilin duschesse perunasosetta, joka oli tosi kiva lisuke. Hyvää ja helppo tehdä, mutta tosi kivan näköistä vaihtelua tavallisille keitetyille perunoille. Kuvassa ne on tuolla perimmäisenä vihreällä lautasella.  Täältä löytyy ainakin yks resepti niihin, mutta itse kyllä soseutin siihen perunat itse, enkä käyttänyt valmismuussiaineksia. En oo sellaista uskaltanut edes koskaan kokeilla. Tuleekohan siitä hyvää??

Mun vakkari jälkiruokaa jouluna on mansikkajäädyke. Meillä on sitä ollut kotona aina! Äitiltä piti pyytää resepti ja toivoa hartaasti, että siitä tulee itse tehtynä myös yhtä hyvää kun äitin tekemä. Ja tulihan siitä onneksi :) Sitä syötiin sitten mansikkasurvoksen kanssa ja se on just täydellinen päätös tuhdille jouluaterialle!
 Pikku-Karhun suosikkilahja oli tällainen Vilacin peltinen potkuauto :) Juuri yltää varpaat sen verran lattiaan, että saa potkutella vauhtia. Lapset sai oikein mukavia lahjoja ja kohtuudella. En haluais lähteä joulussa siihen hirveään kulutushysteriaan, että kaikkea pitää olla niin hirveesti, paitsi ruokaa tietysti ;) Mutta lapset sai muutamia kestäviä, laadukkaita lahjoja. Puujunarada, legoja, kirjoja. Ei mitään turhaa krääsää, joka hajoaa pian. Auto tilattiin muuten Riimikosta. Se on aivan ihastuttava vanhanajan lelukauppa Porvoon vanhassa kaupungissa. Käytiin kesällä siellä ja ihastuttiin täysin :)

 Mies joutui menemään joulupäivänä iltavuoroon ja me oltiin lasten kanssa keskenämme kotona. Ja voi mikä ihana hipihiljainen hetki täällä kotona koitti kun molemmat piltit, harvinaista kyllä, nukahtivat yhtäaikaa päiväunille.
 Verannallekin piti laittaa vähän jouluista tunnelmaa.

 Mmmm, jouluisia herkkuja. Konvehteja, luumua ja pähkinä-suklaa-sekoitusta!
 Laitetaan nyt vaihteeksi yksi omakuvakin tänne ;) Vilukissa sai joulupukilta huopatöppöset!
Loppuun vielä yksi resepti. Nimittäin ainakin mun mielestä ehdottomasti Maailman Parhaat Pikkuleivät ovat tässä: 

Pekaanipikkuleivät

250g pekaanipähkinöitä
250g voita
½dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria
5dl vehnäjauhoja  

+kuorrutukseen tomusokeria

1.Jauha pekaanipähkinät hienoksi jauheeksi.

2.Vatkaa voi ja tomusokeri. Lisää pekaanipähkinäjauhe, vaniljasokeri sekä vehnäjauhot. Sekoita taikina tasaiseksi käsin, sillä taikinasta tulee todella paksua. 

3. Muotoile taikinasta pallo ja nosta jääkaappiin kovettumaan vähintään 30 minuutiksi. 

4. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä noin sentin paksuiseksi levyksi. Paina muotilla pikkuleipiä. 

5. Paista 200 asteessa n. 13 minuttia.

6. Kierittele aavistuksen jäähtyneet pikkuleivät tomusokerissa. 

Siis nämä on niiiiiin hyviä!! Oikein suussasulavia ja niin makoisia :) Suosittelen lämpimästi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti