2.9.2012

Tytsyt Tukholmassa

 Vietettiin ystävän kanssa kolmen päivän loma Tukholmassa. Olin ekaa kertaa siellä ja olipa huippu-kätevää kun pääsi Oulusta lentämällä, joten n. kolmessa tunnissa tehtiin matka Pyhäsalmesta Tukholmaan. 
Hieno kaupunki, ihania ostospaikkoja, hyviä ravintoloita, helpot liikenneyhteyden julkisilla.. 
Kyllä mää aina isossa kaupungissa käynnin jälkeen kuitenkin rakastan aina vähän enemmän tätä kotikaupunkia. Ja apua, kuinka kaipasinkaan kotia ja perhettä! Oulu-Pyhäsalmi väli tuntui piinaavan pitkältä. Haleista ja pusuista ei meinannut tulla loppua kun viimein sain murut syliin. Ei ehkä ihan heti näin pitkää reissua ilman perhettä. Mutta oli meillä kivaa ja ihanaa! 
Tässäpä vähän reissukuulumisia kuvin ja sanoin:


 Kun kulinaristi lähtee reissuun, ei ruokakuvilta voi välttyä. ;) 
Tukholman juna-asemalla olikin jo reissun eka ruokapysähdys. Lounastettiin Dagnys-nimisessä paikassa. Kanawrapit oli ihan mielettömät, niin herkullisia ja niin suuret, että osa jäi syömättäkin. Jälkkärileivokset oli myöskin aika herkulliset ja ,niinkuin kuvasta näkyy, kuorutteessa ei oltu säästelty. Njamm... Lupaava alku siis!
Paikka oli muutenkin tosi kiva, hieno sisustus ja hinnatkaan ei päätä huimannut. Suosittelen!


Päästiin seuraamaan melkoista jännitysnäytelmää kun joku melontaryhmä yritti päästä tämän sillan ali, uhmaten ihan hirmuista virtaa. Eihän se onnistunut, näytti tosi hurjalta! (Takana näkyy Kunglika Slottet)

Hauskaa oli! :D
 Ensimmäisen illan ruokapaikaksi valikoitui vanhasta kaupungista italialainen ravintola, Agaton
Saatiin mahtavaa palvelua. Henkilökunta oli tosi ystävällistä ja juttelivat hetken kaikkien asiakkaiden kanssa. Oli tosi tervetullut olo! 
Olin päättänyt, että yhtenä iltana en pihistele yhtään ja otan listalta, mitä mieli tekee. 
Annokseksi valikoitui sitten pippurinen entrecote-pihvi, konjakki-pippurikastike ja perunagratiini. 
Olisin koko ruokailun ajan voinut kommunikoida pelkin mmm-ääntein, niin hyvää se oli! 
Kerrassaan täydellinen ruoka-annos, pihvin kypsyysaste oli medium ja se oli just sopiva. 
Jos joskus vielä tuolla Tukholman vanhassa kaupungissa käyn, haluan ehdottomasti palata tähän ravintolaan. Kuitenkin ihan kohtuuhintainen ja ruoka sekä palvelu erinomaista!



 Historian havinaa! Myöhäisen illallisen jälkeen illan hämyssä vanhat rakennukset näytti vielä mahtavammalta kuin päivän valossa.

 Yksi mahtava kahvittelupaikka oli Muffins fabriken. Nää muffinssit oli paitsi valtavia, myös maukkaita! Eikä asiaa pahentanut yhtään se, että paikassa soi Coldplay!! Hyvää fiilistelyä seuraavan päivän konserttia varten ;)



 Jossain Södermalmin seudulla "eksyttiin" ihan sattumalta tällaiseen satumaiseen paikkaan. Katottiin kadun toiselta puolelta, että "onpas söpö talo, mennään ottamaan kuvia". Lähempänä huomattiin kyltti, että sisäpihalla on kasvihuonekahvila (harmi kun just oltiin täytetty mahat niilla muffinsseilla) ja ihana puutarha.



 Tää oli ehdottomasti parasta seutua koko Tukholmassa! Nämä kuvat on Cocktailista; ihana kauppa täynnä mahtavaa tarpeellista tilpehööriä :) En tiennytkään, mitä kaikkea voi ihminen tarvita! ;) Materialisti taas heräs minussa, mutta poistuin kaupasta kuitenkin ihan inhimillisten ostosten kanssa.

En oo oikein varma, minkä nimistä seutua tämä oli. Södermalm? Slussen?
Mutta siellä oli kuitenkin mielettömiä paikkoja. Ihania antiikki- ja second hand-kauppoja.
Niistä tehdyistä löydöistä ehkä sitten myöhemmin.


Vanhan kaupungin Indiskassa oli aika mieletön kellari. Täynnä ihania huonekaluja. Huikean hieno paikka! Harmi, kun matkalaukut on niin pieniä..


Lounastusta intialaisessa ravintolassa. Ruoka ei pettänyt tälläkään kertaa, niinkuin ei intialaisessa koskaan.
Konserttipäivän kunniaks otettiin ruokajuomaksi intialaista olutta. 

 Sitten koitti se koko reissun odotetuin hetki, eli Coldplayn konsertti! Oon unelmoinut siitä jo aika monta vuotta ja oli tosi vaikea käsittää, että vihdoin se toteutuu! 
Ihania, lahjakkaita, karismaattisia miehiä,joitten musiikki on niiiin tunteikasta aina ainakin noin livenä koettuna ihan tajunnan räjäyttävää!


Tässä kuva vielä meidän tilavasta hotellihuoneesta ;) Quick sleep- huone, jossa oli jaettu kylppäri ja vessa. Hotelli oli siisti ja hintaan kuului vielä tosi hyvä aamiainen, jolla aamu lähti hyvin käytiin! 


Pikku-ostoksia.

 Kun kangashamsteri lähtee reissuun, on pakko katsastaa paikallinen kangastarjonta. Suunnattiin ensiksi Ohlssonsille ja muita kangaskauppoja ei tarvinnut etsiäkään. Löytöjä tein niin paljon, että kauppakassin kahvat ei kestänyt sitä kangaspainoa kantaa :D 
Nuo kaikki kuvan kankaat ei ole Ruotsin ostoksia, vaan osa oli mulle reissun aikana postissa tullut. Mutta valikoimat oli hyvät ja uuden kankaat inspiroivat nyt kyllä ompelemaan paljon uusia ihanuuksia! 

Tämä päivä on mennyt huonekalujen paikkoja muuttaessa ja suursiivousta tehdessä. Ikkunat on nyt pesty ja syysverhot ikkunoihin vaihdettu. Nyt on ihana löhöillä sohvalla puhtaassa kodissa!
Nähdään!

4 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää, just täydelliseltä kaupunkilomalta ♥ Hyviä ruokia ja ihania kauppoja. Konsertti tais olla mahtava? :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä just sellainen! :) Ehkä se on vaan aina ollut liian lähellä ja sinne ei vaan oo koskaan tullut lähettyä. Mutta nyt täytyy päästä uudestaan! :D
    Konsertti oli myös tosi hieno ja mahtava. Jotenkin sanat loppuu sitä kuvaillessa ja tuntuu että sitä tunnetta ei vaan osaa pukea sanoiksi.

    VastaaPoista
  3. Moi!

    Oon vasta ajatellut että alkaisin ommella lapselleni (4.5kk) vaatteita. Onko nuo kankaat halvempia siellä Ohlssonilla? Ollaan nimittäin menossa Tukholmaan marraskuun lopussa! :)

    VastaaPoista
  4. Kiva juttu :) Juu, kyllä nuo kankaat on halvempia kuin esim. useimmissa suomalaisissa nettikaupoissa. Ja ainakin viime viikolla kun me käytiin, siellä oli myös tosi kivoja trikoita tarjouksessa, 49kr/metri. Suosittelen lämpimästi käymään kyllä Ohlssonsilla, mutta samalla varoittelen pienesti hullaantumisesta, joka siellä saattaa tapahtua ;) Ihanaa matkaa Tukholmaan!

    VastaaPoista